Veteraanien Iltahuuto kajahti

Perjantaina 31.10 klo 17:00 sytytimme kynttilät Forssan hautausmaan sankarihaudoille. Veteraanien Iltahuuto kajahti 17:30.

Veteraanin iltahuuto on opettajana ja säveltäjänä toimineen Kalervo Hämäläisen 1980-luvun loppupuolella säveltämä ja sanoittama laulu, josta on tullut yksi Suomen tunnetuimmista veteraanilauluista. Se on äänitetty ensimmäisen kerran vuonna 1991. Myöhemmin Veteraanin iltahuudon ovat levyttäneet muun muassa Korsuorkesteri ja Kaartin soittokunta.

Helsingin Sotaveteraanikuoro – Veteraanin iltahuuto

Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin, askel jo uupunut on.
Lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa: Heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lastenlapsille lauluin: Himmetä ei muistot koskaan saa!

Hymni soi holvissa hiljaa, tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden, tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden kelle nyt kertoa saa?

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa: Heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lastenlapsille lauluin: Himmetä ei muistot koskaan saa!

Laineissa Laatokan mahti, kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti, konsa on koittava koi?
Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee, vartija poissa jo on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa: Heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lastenlapsille lauluin: Himmetä ei muistot koskaan saa!

Suurfoorumi Hausjärvellä

LC Forssa/Kuhan presidentti Keijo Wääri osallistui piirin 107-C /kakkosalueen aluefoorumiin Hausjärvellä 29.10.14. Käsiteltävinä oli yhteistoiminta paikkakunnan klubien kesken.

Ryhmätyö tuotti hyviä tuloksia. Mietimme yhteisiä matkoja, yhteisiä esiintymisiä esim. Forssan torilla Leijona-tapahtumassa, jossa kaikki klubit valmistaisivat oman ohjelman Leijonien tunnetuksi tekemiseksi. Yhteisiä illanviettoja. Myytävien tavaroiden myyntiä klubien kesken. Aktiviteetteja.

Voisimme tehdä matkoja esim. tutustumaan Viron klubeihin. Joulupuuron jakoa Forssan torilla. Ja paljon muuta. Mietimme myös joululahjojen jakoa vähävaraisille.

Tervetuloa tekemään hyvää Leijonajoukossa.

Lions-klubien yhteinen pikkujoulu Jokioisilla

jouluTiedotus seutukuntamme Lions-klubeille. Olemme varanneet pikkujoulujuhlaa varten Tietotalon Jokioisilta 9.12. klo 18:00. Ohjelmassa on luonnollisesti mahtava joululounas ja pientä ohjelmaa. Lounaan hinta pöytiin tarjoiltuna on 26 euroa henkilöä kohden.

Pyydämme ilmoittamaan ystävällisesti osallistujienne määrän (+ avec) oheisella lomakkeella tai allekirjoittaneella puhelimitse, jotta tiedämme varata tarjoiltavaa riittävän määrän.

Mukaan ovat lupautuneet ainakin LC Forssa/Kuha, LC Jokioinen ja mahdollisesti myös LC Wahren. LC Humppilan edustajaa emme ole vielä tavoittaneet vahvistamaan asiaa. Tiedoksi myös, että LC Flores, LC Forssa ja LC Tammela ovat jo ehtineet varata oman pikkujoulutilaisuutensa.

PS. Tästä se klubien välinen yhteistyö alkaa!

Terveisin,
Keijo Wääri
Presidentti
Puh. 040 419 9541
LC Forssa/Kuha

Ilmoittautuminen

[contact-form to=’keijo.waari@gmail.com ’ subject=’Ilmoittautuminen pikkujoulu-lounaalle’][contact-field label=’Nimi’ type=’name’ required=’1’/][contact-field label=’Puhelin’ type=’url’/][contact-field label=’Ilmoittaudun pikkujoulu-lounaalle hintaan 26 € / hlö’ type=’checkbox’/][contact-field label=’Osallistujamäärä (itsesi mukaan laskien)’ type=’select’ required=’1′ options=’1,2,3,4,5’/][/contact-form]